Metsä vastaa niinkuin kysytään. Ja metsä vastaa sitä kovemmin mitä äänekkäämmin huudat. Vaalikone ei vastaa kuitenkaan kysymykseen kenet valitaan presidentiksi. Vaalikoneen kysymyksetkin koukuttavat vain kaikuna mielistelemään niin sanottua yleistä mielipidettä. Tämä koskee sekä ehdokkaita että valitsijoita.
Voisin luetella monia ominaisuuksia miksi jostain ehdokkaasta ei tullut kansan lemmikkiä. Sen sijaan ei ole selitettävissä miksi joku voi yhtäkkiä olla suosikki.
Millään järjellä ei löydy vastausta kuinka merkityksellinen asia oli Koiviston otsakiehkura, puhumattakaan usein selän taakse piilotetuista lapiomaisista kourista. Pilapiirtäjä Kari kuvasi lopulta Maunoa parilla kiehkuraa esittävällä viivalla. Rullaluistelija Sauli taisi mielikuvissa selättää eduskunnan talouden pitoa kurittaneen Niinistön. Kansanomaisella murteella jutusteleva Ahtisaari oli suorastaan hurmaava. Ratkaisevan mielikuvan syntyminen on mysteeri.
Valituksi voi myös tulla inhokki, jos hänellä oli äänestäjiä aatteellisesti jakavan linjauksensa lisäksi takanaan kiihkomielinen ja yksituumainen sekä suuri organisaatio. Edellytys on, ettei jakolinjan takaa löydy valovoimaista ehdokasta “otsakiehkuroineen”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti