”Ilosen sain, kun hullun nain”
Tämä Erkki Tantun piirrokseen liittyvä sananparsi on saanut uuden sisällön ikääntyesssäni. Vanhempi isäntämies seuraa piirroksessa tuvan permannolla hihhuloivaa emäntäänsä. Onko luonnon tarkoituksenmukaisuutta, että vanhenevan verenkierto aivoissa heikkenee ensimmäisenä, vasculaarisista syistä tai alzheimerin sairauden, aivosolujen kadon vuoksi.
Monet tulevat iloisiksi, lapseksi jälleen, monet kuitenkin itkuisiksi, katkeriksi ja jopa raivoaviksi.
Kenen elämä on helpompaa viimeisinä vuosinaan, edellä mainittujen vai sellaisten, joiden äly ja harkintakyky säilyy loppuun asti. Äitini kuului jälkimmäisiin ja vielä vähän ennen loppuaan hän kuiskasi minulle riipaisevan kysymyksen, ”eikö enää voi tehdä mitään”.
Sitä ennen hän ja niin moni on saanut kokea, miten nuoret, ennen muuta lääkärit ja hoitajat ovat luokitelleet heidät hoidon suhteen vähemmän etuoikeutettuihin, pian kuitenkin kuolevien joukkoon. Hoidon tarpeen ratkaisee demokraattisesti Hyvinvointiyksiköt. Kaikki hoidetaan, valkoiset ensin, sitten myös negrut.
Jos olet niitä vähemmän iloisia ja saat vaikka raivokohtauksia, niin hoito on morfiinijohdannaisia kasvavin annoksin, seuraa kakeksia, elintoimintosi heikkenevät analgeettienkin annostelun vuoksi syömättömyydestä liikkumattomuuteen ja loppu koittaa elimistön heikoimman kohdan lopullisesti ratkettua.
Yksi vähemmän yhä runsastuvasta vanhusten joukosta.
tiistai 30. elokuuta 2022
Ilosen sain kun hullun nain
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti