Isäni kuoltua yllättäen 1967 etsi äitini, “Isoäiti” juttuseuraa ja hengellistä kotia Kauhavalla. Sellainen löytyikin lopulta vanhoillislestadiolaisista aikakautena, jota värittivät televisiokielto ja puhuttelut. Oli toki taustaakin, koska äidin isä Mikko Taskinen vaikutti lestadiolaisten puhujana 1900-luvun alussa Terijoella. Oleellista olivat kuitenkin Siionin yhteisöllisyys ja ystävät sellainen kuin Greta, jonka kirjeitä äidilleni sain lukea. Niiden kieliasua eivät haitanneet Gretan äidinkieli ruotsi. Isoäidin käyttövoimana olivat vahva oma usko ja henkinen voima. Se oli sellaista ulospäin säteilevää varmuutta, etteivät sitä kyseenalaistanut edes ikkunakulmauksessa könöttävä Sony-televisio, jota en tosin muista hänen koskaan itse aukaisseen. Mikään ei järkyttänyt luottamusta Isoäidin aitoon uskovaisuuteen. Häneen suhtautuivat kunnioittavasti Kouvolan uskovaisten lisäksi näiden seuroihin tulleet vierailevat puhujat. Heihin kuului kinnulalainen puusta taidokkaita hirviä ja hevosia veistellyt Vihtori Stork. Minuun Vihtori oli tehnyt syvän vaikutuksen iloisena huumorintajuisena uskovaisena, joka sai meidätkin innostumaan avantouimisesta. Isoäidin 80-vuotispäivää kunnioittivat käynnillään Kouvolan Siionin lisäksi Kouvolan seurakunnan kirkkoherra.
Kinnulassa vastapäisen naapurimme Simolan pojat pitivät “risetin” toivossa avannon auki kovimmallakin pakkasella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti