”Ookko huomannu,että me ollaan hirviän
vanahoja”. aloïtti Pena, Pentti Peltokangas puhelimessa viime aikoina.
Olimme kulkeneet yhtä jalkaa Kauhavan kuusiluokkaisessa yhteiskoulussa, tarkoitan molempien käyneen tuplasti peräti kolme luokkaa, tulimme kuitenkin samana vuonna ylioppilaaksi, Pentti pani senkin paremmaksi selviämällä vasta syksyn kirjoituksista.
Tämä perusteellinen koulunkäyntimme mahdollisti sen, että molemmat ajokortillisina pystyimme kuskaamaan rehtoriamme Paavo, Elias, Samuli Eloa sekä maanmittausinsinööri Veikko Pihlajamäkeä heidän yhteisillä matkoillaan Seinäjoelle ja Vaasaan. Tämä huolimatta siitä, että molemmat olivat ihmeen kauppaa saaneet hankituksi upouudet siniharmaat länsiautot, Peugeot 203-merkkiset. Herjaavissa penkinpainajaiskemuissa ja myös opettajanhuoneen oven edessä lauloimme ”Elo kurveissa oikaise, ei”.
Samana vuonna käytti Pena moottoripyörän ensikatsastuksessa Seinäjoen katsastusinsinööri Vaajakoskella. Tämä kysyi ”Mikä on pyörän merkki ja valmistaja”, ”ei sillä ole merkkiä, olen sen itse tehnyt”, oli Penan vastaus. ”Ei moottoripyörää voi itse tehdä, ulos”, vastasi Vaajakoski. Kerran sain olla seuraamassa hänen kilpa-ajoaan Kauhajolla, hänen itsensä virittämällä Jap-pyörällä. Hänen merkittävä työuransa oli kuitenkin Tapiolan liikenneturvallisuudesta vastaavana päällikkönä.
Koulumenestys oli ollut pakkopullaa, joka ohjasi siinä vaiheessa uravalintojamme, muttei estänyt elämästä rikasta elämää eikä nauttimista sen monipuolisuudesta.
Puhelimeen sain automaatilta vastauksen viikon ajan, ”puhelimeen ei juuri nyt saada yhteyttä”.
Sain vahvistuksen pelollani soittaessani Penan vaimolle, Ritvalle. ”Pentti oli nukkunut pois viikko sitten”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti