Brancinia oli Hildan ja Antonin narttukissa, joka alkoi kuitenkin viihtyä meidän luonamme. Se oli kärsinyt vuosikausia hoitamattomasta, raivoisan kutiavasta korvascabista. Aloin hoitaa sitä lääkkeillä ja puhdistamalla Betadinella. Se antoi mielellään hoitaa, varmasti kipuakin tuntien ja heti hoidon jälkeen hakeutui viereeni missä olinkaan.
Päätin yrittää leikkausta. Seuraavana vuonna palatessamme minulla oli mukanani instrumentit, Nembutalia nukutukseen ja niinpa nukutin kissan vena sabiensikseen keittiön pöytä leikkausalusena.
Vein sen heräämään vessan lattialle.Haavat paranivat ja Brancinia salli tikkien poiston. Siitä oli pesun jälkeen, ilman ulkokorvia, tullut hylkeen näköinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti